Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen lausunto kaakkurikirjasta

21.8.2012

Yksityishenkilö kanteli Kaakkurin tarinasta Pirkanmaan lintutieteelliselle yhdistykselle. Yhdistyksen hallitus antoi lausunnon kirjasta:

Kirjan tekstin perusteella on nyt tavallaan vastakkain kaksi periaatetta. Ensinnäkin rauhoitettua lintua ei saa tahallaan häiritä mm. lisääntymisaikana tai lajille tärkeillä paikoilla (LuonnonsuojeluL 39.3 §). Toisaalta on mietittävä tätä vastakkain saman lain 41§:n kanssa. Tässä pykälässä velvoitetaan auttamaan avuttomassa tilassa olevaa lintua ja samalla sallitaan myös haltuunotto/kuljetus hoitoa varten.

Tässä tapauksessa voidaan kirjan tietojen nojalla katsoa olevan tilanne, jossa tuo pelastettava kaakkuri on ollut avuttomassa tilassa tai se on saattanut itsensä avuttomaan tilaan. Kaakkuri on myös suojeltava laji. Näin ollen -ellei kaakkuria olisi tässä tapauksessa autettu- se olisi ilmeisesti menehtynyt. Lisäksi on huomattava, että kaakkurin selviytymistä tarkkailtiin jonkin aikaa, kunnes tultiin siihen tulokseen, että se ei itse selviä hengissä. Se ei pääse lentoon. Se ei pysty saamaan ruokaa, ja se on jatkuvassa hengenvaarassa lammen vakituisen kaakkuripariskunnan vuoksi. Toinen vaihtoehto olisi nopeasti ajatellen ollut lopettaa kaakkurin kärsimykset eli tappaa lintu? Ja sittenhän on aina tämä kysymyksenasettelu: Pitääkö luonnonvalintaan ihmisen puuttua?

Edellä olevan perusteella nojautuen kirjan tietoihin PiLY:n hallitus on sitä mieltä, että tuossa tilanteessa on pääosin toimittu perustellusti ja oikein. Saattaa olla, että joissakin yksityiskohdissa olisi voinut toimia toisinkin, mutta se ei vaikuta kokonaisarvioon. On otettu yhteyttä myös [Valkeakoskella työskentelevään lintuhoitolan pitäjään Markku] Alankoon -tosin vasta ilmeisesti kaakkurin kiinnisaamisen jälkeen. Laki antaa valtuudet ottaa avuttomassa tilassa tai sairaana oleva lintu kiinni hoitoon kuljetusta varten. Kyseisessä tapauksessa on ollut hyväksyttävää ottaa lintu haltuun hoidon tarpeen varmistamiseksi sekä sitten siirtää se turvalliseen paikkaan.

Edellä oleva perustuu siis kirjasta saataviin tietoihin sekä Björkstenin itsensä antamiin julkisuudessa olleisiin tietoihin. Asiassa on tuotu esiin myös väitteitä, joiden mukaan kaakkureita on häiritty tahallisesti kuvaustarkoituksissa ja muutoin. Näitä tietoja ei ole kyetty toistaiseksi objektiivisesti vahventamaan, mutta jos näin on toimittu, PiLY:n hallitus tietenkin tuomitsee menettelytavat selkeästi.

Kaakkurikirjassa kerrotaan aika avoimesti kaakkurien pesimälammista ne nimeltä mainiten. Samalla jopa voisi saada käsityksen, että kirjassa kehotetaan ja kannustetaan lukijoita/valokuvaajia käymään lammilla kuvaamistarkoituksissa. Tällainen toiminta lisääntyvässä määrässä ei ole PiLY:n hallituksen mielestä perusteltua ja hyväksyttävää, kun kysymyksessä on kaakkurin tapainen suojeltava laji. Tältä osin kirjan tekstissä olisi tarkentamisen varaa.

PiLY:n hallitus ei ota tässä lausunnossaan lainkaan kantaa kirjassa esitettyjen yksittäisten kaakkuria koskettavien käyttäytymistietojen ja muiden tietojen paikkansapitävyyteen.

PiLY:n hallituksen puolesta

Jukka T. Helin puheenjohtaja

Tuomo Björkstenin kommentti lausuntoon:
Kirjassa kaakkurilammille on keksitty kuvitteelliset nimet. Oikeilla nimillä mainitaan kaksi aluetta, jotka ovat olleet yleisessä tiedossa vuosikausia tai vuosikymmeniä. Lisäksi kerrotaan, että ysitien varrella on paljon kaakkurilampia.

Vastine Latu & Polku -lehteen

Kesäkuu 2012

Pertti Koskimies kirjoitti Latu & Polku -lehdessä (2/2012) kaakkurikirjastani. Kirjan nimeä ei mainittu, mutta epäselväksi ei jäänyt, että Koskimies viittasi Kaakkurin tarina -teokseen (Docendo 2012). Kirjoitus oli valitettavasti täynnä virhepäätelmiä.

Kaakkurikirjaa ei tehty "kuvahimossa", vaan lajia kunnioittaen. Pesintää ei häiritty kertaakaan. Kirjassa kuvatuille lammille sepitettiin uudet nimet, jotta uhanalainen laji saisi jatkossakin pesimärauhan. Lähikuvat on otettu ihmisiin tavalla tai toisella tottuneista yksilöistä.

Koskimies väittää, että minä kirjan tekijänä rikoin luonnonsuojelulakia. Niin ei ole. En ole itse ottanut kiinni yhtään kaakkuria. Kirjassa kuvatun pyydystämisen tekivät lintuharrastajat pelastaessaan yhtä kaakkuriyksilöä. Luonnonsuojelulaki sallii kiinnioton pykälässä 41.

Vastine Birdlifen Lintuverkko-sähköpostilistalle

Kesäkuu 2012

Pertti Koskimies kirjoitti kesäkuun Linnut-lehteen arvion Mauri Leivon kuikkakirjasta ja minun Kaakkurin tarinastani. Koskimiehen mukaan kirjassani on runsaasti asiavirheitä. Hän on muutenkin aloittanut ristiretken kirjaprojektiani vastaan syyttämällä minua mm. epäeettisestä toiminnasta kuvauspaikoilla.

Olen poiminut tietoni kaakkurikirjaan etupäässä Birdlifen gavia-työryhmän julkaisuista, kaakkurista kirjoitetuista lehtijutuista sekä amerikkalaisesta gavia-kirjallisuudesta. Olen saanut lisäksi apua tiedonhankintaan lintuharrastajilta ja luontokuvaajilta, joilla on kokemusta luonnosta ja Birdlifen toiminnasta usealta vuosikymmeneltä. Minulle on epäselvää, miksi lähteissäni kerrotut asiat ja Koskimiehen käsitys kaakkurin elintavoista ovat niin räikeässä ristiriidassa.

En väitä, etteikö kirjassani olisi joitakin virheitä. Haluan silti alleviivata, että minun on pakko luottaa omiin silmiini. Jos näen kaakkurin poikasten (tai aikuisten) jahtaavan toistuvasti pieniä telkänpoikia, en unohda tapahtunutta, vaikka Koskimies kuinka väittäisi, etteivät kaakkurit käyttäydy niin.

Kaakkurin tarinaa tehdessä ei ole häiritty kaakkurien pesintää tai varatulla lammella vierailevan kaakkurin pakenemista. Koskimies veikkaa siis väärin. Hän ei voikaan tietää asioiden oikeaa laitaa, kun ei ole koskaan seurannut minua kuvauspaikoilla. Kirjassa kerrottu kaakkurin pyydystäminen liittyi lintuyksilön pelastamiseen, ja sen luonnonsuojelulaki sallii pykälässä 41. Itse en ollut paikalla pyydystystilanteessa.

Kirjan kuvauksissa on noudatettu myös Suomen Luonnonvalokuvaajien eettisiä ohjeita.

Tuomo Björksten,
toimittaja, valokuvaaja
Tampere